Hei Hurja Piruetin tanssijat-sirkuslaiset-akrobaatit sekä vanhemmat!

Kauan odotettu syyskausi käynnistyy. Jotta harjoittelu sujuisi mukavasti, toimitaan yhdessä alla olevien ohjeiden mukaan.

Kiinnitämme erityistä huomiota harjoitustunneilla mm. hygieniaan, tehostettuun siivoukseen ja turvavälien huomioimiseen. Olemme opastaneet henkilökuntamme toimimisesta poikkeustilanteessa. Noudatathan tunnille tullessasi lisäksi THL:n ja hallituksen yleisiä ohjeistuksia korona epidemiatilanteessa toimimiseen. Lue huolellisesti alla olevat ohjeet. Opettaja ohjeistaa tarvittaessa lisää. Lisätietoja taiteen perusopetuksen järjestämisestä myös Opetushallituksen sivuilta.

Hurja Piruetin ohjeistukset ja  turvallisuussäännöt perustuvat THL:n ja Raaseporin kaupungin antamiin linjauksiin ja suosituksiin. Ajankohtaisista koronatilanteeseen liittyvistä uutisista ja muutoksista ilmoitetaan mahdollisimman pian koulun kotisivuilla, sosiaalisen median kanavillamme (FB ja IG) sekä tarvittaessa sähköpostitse. Ohjeiden noudattaminen edellyttää kaikilta oppilailta huolellisuutta. Autetaan toisiamme!

Matkustelu ja sairastaminen

  • On ensisijaisen tärkeää, ettei oppilas tai vanhempi tule harjoituksiin sairaana tai oireilevana. Kesken opetuksen sairastunut oppilas on haettava turvallisuussyistä heti kotiin. Olethan erityisen varovainen, jos sinulla tai läheiselläsi on ilmennyt hengitysinfektion oireita (yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky). Lisätietoa koronavirustaudin oireista ja hoitoon hakeutumisesta löydät Raaseporin kaupungin sivuilta.
  • Huoltaja tai täysi-ikäinen oppilas on vastuussa oppilaan terveydentilan arvioinnista ennen tanssitunnille osallistumista. Jos et ole varma, edellyttävätkö oppilaan oireet poissaoloa, otathan yhteyttä lääkäriin.
  • Mikäli oppilas tai henkilökunnan jäsen on matkustellut ulkomailla riskimaissa, edellytämme häneltä kahden viikon karanteenia ennen tunneille palaamista. Matkustukseen liittyvistä suosituksista ja riskimaista löydät tietoa Ulkoministeriön sivuilta.

Turvallinen harjoittelu

  • Tanssiopistossa pidämme kiinni asianmukaisesta hygieniasta ja turvaväleistä, jotta säästymme mahdollisilta tartunnoilta.
  • Turvavälit: Huomioimme turvavälit opetussisältöjen suunnittelussa.
  • Jotta käytävät ja opetustilojen edustat eivät ruuhkautuisi, pyrimme välttämään käytävissä viipymistä ja tanssikoulun tai koulujen tiloissa oleilua opetuskertojen ulkopuolella. Pyydämme siksi, että omille tunneille saavutaan ja poistutaan täsmällisesti. Samat ohjeet koskevat oppilaiden huoltajia, jotka saattavat lapsensa tanssi-, akrobatia- ja sirkustunneille.

Käsihygienia

  • Huolehdimme käsihygieniasta. Oppilaita neuvotaan pesemään kätensä ulkoa sisälle tultaessa sekä ennen kotiinlähtöä. Yskiessä ja aivastaessa pärskimme hihaan tai heti roskiin heitettävään paperiliinaan, minkä jälkeen kädet on pestävä. Käsienpesu on luonnollisesti tärkeää myös vessassa käynnin jälkeen, ja WC huuhdellaan kansi kiinni.
  • Käsihygieniasyistä omien tavaroiden (kuten kännyköiden ja reppujen) käsittely tanssitunnin aikana ei ole suotavaa. Omat tavarat säilytetään kullekin opetustilalle osoitetussa turvallisessa tilassa oppitunnin ajan, eikä niihin kosketa ilman hyvää syytä. Huolehdithan omasta juomapullostasi. Jokaisella tulee olla omat henkilökohtaiset juomapullot, pyyhkeet ja ruokailuvälineet.
  • Pidämme huolen siitä, että saleista löytyy riittävästi saippuaa, käsidesiä, desinfiointiainetta ja paperiliinoja opettajien ja oppilaiden päivittäiseen käyttöön.

Siivous

  • Opetustilat siivotaan riittävän usein ja pinnat pyyhitään.
  • Opettajat muistuttavat oppilaita turvallisuusohjeista mahdollisimman usein. Tärkeimmät ohjeet löytyvät tiivistettyinä myös opiston seiniltä, josta ne voi kerrata. Tarkempia lisäohjeita opetustilakohtaisista käytänteistä voit kysyä omalta opettajaltasi.

Poikkeusolot ja lukukausimaksut

  • Hurja Piruetti Länsi-Uudenmaan Tanssiopiston ensisijaisena tavoitteena on toteuttaa  opetus opetussuunnitelmien mukaisesti lähiopetuksena. Mahdollisten poikkeusolojen alkaessa koulu on varautunut siirtymään turvallisuussyistä etäopetukseen, mikäli Raaseporin kaupunki ja THL niin linjaavat.
  • Etäopetuksessa tanssi-, akrobatia ja sirkustuntien sisältöjä ja tehtäviä tehdään kotioloissa vastuuopettajan opastuksella etäyhteyden välityksellä.
  • Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtyminen ei ole syy varhaiskasvatus- ja perusopetusryhmien lukukausimaksujen perumiselle.

Rehtori Katja Köngäs vastaa koronatilanteeseen liittyviin kysymyksiin ja tiedusteluihin: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.