Hurja Piruetti -Länsi-Uudenmaan Tanssiopisto on tanssitaiteen perusopetusta antava ja esiintymistoimintaa järjestävä oppilaitos. Sitä ylläpitää kannatusyhdistys. Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä oppilaiden huoltajat, oppilaat ja kannatusjäsenet. Toimipaikkoina Raaseporin alue.

Tanssiopisto tarjoaa Raaseporin alueen lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden harrastaa tanssitaidetta omaksi ilokseen sekä opiskella tavoitteellisesti tanssia ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa. Koulutus on toteutettu opetushallituksen vahvistamien taiteen perusopetussuunnitelmien mukaisesti (38/11/2002).

Tanssikasvatusta järjestetään lapsille ja nuorille aina aikuisikään asti. Toiminta koostuu tuntiopetuksesta, projekti- ja kurssimuotoisista opinnoista sekä esiintymistoiminnasta vähintään kerran vuodessa.

Lukuvuonna 2017-2018 tanssilajeina ovat mm. lastentanssi, nyky- ja jazztanssi, baletti, akrobatia, kuntotanssi,  aikuisten omat tanssitunnit miehille ja naisille, streetjazz, Dance –tunnit, hiphop, dancehall reggae, locking, popping, breakdance, commercial dance, kehonhuolto/venytystunnit sekä repertuaaritunti edistyneille. Lisäksi lukukauden aikana järjestetään tanssin tiiviskursseja ja tanssityöpajatoimintaa.

Esiintymis- ja opetustoiminnan suunnittelijana ja rehtorina toimii Katja Köngäs. Hallituksen puheenjohtajana toimii Johanna Lahtinen.

Hurja Piruetti vastaa omalta osaltaan alueen kulttuurikasvatuksesta järjestämällä alueen kouluille näytöksiä sekä osallistumalla moniin paikallisiin tapahtumiin lukuvuoden aikana. Yhdistys on mukana myös daCi ry:ssä (Dance and the Child -Tanssin Varhaiskasvattajat ry:ssä).  Hurja Piruetti on Suomen Tanssioppilaitosten liiton jäsen.

Lataa reksiteriseloste:

  Lataa

Ilmoittautuminen on voimassa koko lukuvuoden ajan. Ilmoittautumisen voi peruuttaa kesken lukuvuotta vain lukukauden vaihtuessa. Kesken lukukautta voi peruuttaa ainoastaan lastentanssitunteja 3-6 –v. Muutokset tunteihin, samoin kuin peruutukset on tehtävä kahta viikkoa ennen lukukauden alkua. Muutokset tehdään kirjallisena opettajalle.

Mikäli olet ilmoittautunut tunneille, eikä varausta ole peruttu, on tanssikoululla oikeus periä maksu varatuista tunneista. Voit käydä korvaamassa poissaolotuntisi millä tahansa oman tasosi samanmittaisella tai lyhyemmällä tunnilla. Hyvitysoikeus on voimassa vain kuluvan kauden loppuun (joko syys- tai kevätlukukausi). Syyslukukauden tunteja ei voi hyvittää enää kevätkaudella. Neuvottele korvaavasta tunnista opettajasi kanssa.

Korvaustunnille mennessäsi, ilmoittaudu tunnin alussa aina ensin opettajalle. Oppilaan omista syistä johtuvia poissaoloja voi korvata joko oman tai helpomman tason tunneilla. Poissaoloja ei hyvitetä rahassa. Pitkäaikaisen sairauspoissaolon takia voidaan maksumuutoksista sopia erikseen siitä päivästä lukien kun on otettu yhteyttä rehtoriin. Poissaoloista on hyvä ilmoittaa opettajalle ajoissa. Mikäli tunti perutaan opettajasta johtuvista syistä, menetetyt tunnit pidetään toisella kerralla sovittuna ajankohtana.

Hurja Piruetti ry tarvitsee kuvamateriaalia esimerkiksi viestintä- ja markkinointitarkoituksiin valmistettaviin esitteisiin, lehtiartikkeleihin ja sähköisiin julkaisuihin. Tämän lisäksi tiedotusvälineet tarvitsevat toisinaan kuvamateriaalia. Henkilötietolaki edellyttää, että henkilön kuvan julkaisemiseen on saatava kuvattavan suostumus. Alaikäisen puolesta suostumuksen antaa hänen huoltajansa. Noudatamme kuvamateriaalin käytössä ja sen julkaisussa voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä eettisesti hyväksyttäviä periaatteita ja edellytämme tätä myös tiedotusvälineiltä. Mikäli lastanne ei saa kuvata tai kuvia ei saa käyttää, tulee asiasta ilmoittaa sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse 040-5162704.

En ole aiemmin tanssinut ollenkaan, mille tunneille minun kannattaisi osallistua?

Jokaisella tanssinopettajalla on oma tyylinsä ja tapansa opettaa. Aloittelijoille suosittelemme tunteja, joissa on merkintä “alkeet” tai “avoin”. Rohkeasti kokeilemalla löydät parhaiten oman tasoisesi ryhmän ja mieleiset lajit! Tanssinopettajilta kannattaa myös kysellä tunnin jälkeen apua tuntivalintoihin.

Olen ollut poissa ja haluaisin korvata tunnin. Täytyykö minun ilmoittautua etukäteen?

Ei tarvitse. Voit tulla korvaamaan vapaavalintaiselle tunnille korvaamaan mikäli siellä on tilaa. Kysy tunnin opettajalta mahtuuko mukaan ja ilmoita korvattava päivämäärä opettajalle. Tunnit korvataan aina kuluvan lukukauden aikana eli syyslukukauden poissaolo korvataan syyslukukauden aikana.

Haluan vaihtaa tuntia, ilmoittaudunko uudestaan Polkan kautta?

Ei tarvitse. Tunnin voi vaihtaa ilmoittamalla tuntivaihdoksesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Voimme tehdä kurssisiirtoja kätevästi toimistolta käsin.

Lapseni tanssii innoissaan kotona ja haluaisimme tulla testaamaan tanssituntia. Emme haluaisi maksaa koko kausimaksua etukäteen, kun en tiedä innostuuko sittenkään - miten toimimme?

Suosittelemme ensin kokeilemaan tanssituntia ja ilmoittautumaan vasta sen jälkeen mikäli ryhmässä on tilaa. Emme voi taata kokeilukerran jälkeen paikkaa, jos joku muu on ehtinyt varmistamaan paikkansa sähköisen järjestelmän kautta. Paikkavahvistus/varasija/ilmoitus siitä, että ryhmä on täynnä tulee ilmoittamaanne sähköpostiosoitteeseen välittömästi ilmoittautumisen yhteydessä.

Olen tanssinut joskus aikaisemmin muutaman vuoden ja haluaisin taas aloittaa harrastuksen uudelleen. Mistä tiedän mihin ryhmään soveltuisin?

Valitse ensin lukujärjestyksestä mieluiset lajit ja käy testaamassa tai ota yhteyttä toimistoomme Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. Koreografiat on usein jo aloitettu, joten älä lannistu vaikka tahti tuntuisi aluksi hiukan nopealtakin. Muistathan tarkistaa, että valitsemillasi tunneilla on tilaa. Tämän voi varmistaa myös toimistoltamme Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kuinka pääsen mukaan EK (erikouskoulutusryhmiin)?

EK-ryhmä on pääsykokeiden perusteella valittu ryhmä. Ryhmät harjoittelevat yhdessä aktiivisesti, ja sitoutuvat pitkäjänteiseen ja intensiiviseen treeniin. Ryhmiä voidaan tarvittaessa täydentää ja uusia hakijoita ottaa mikäli paikkoja vapautuu. Vapaista paikoista ilmoitetaan erikseen netti- sekä Facebook-sivuillamme.

Lapseni ja minä itsekin tanssin Hurja Piruetissa, enkä pysty maksamaan lukukausimaksuja yhdellä kertaa. Miten voisin maksaa ne erissä?

Lukukausimaksut on mahdollista maksaa 2-4 erässä. Ilmoita erämaksutoiveestasi ennakkoon Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. heti lukukauden alussa tai mieluiten ennen kauden aloitusta. Edellisen kauden maksuerät tulee olla suoritettuna sovitusti ennen uuden lukukauden alkua. Oppilas ei voi osallistua tunneille mikäli maksuja ei ole suoritettu sopimuksen mukaan. Huomautuksen ja perinnän hoitaa Lindorff Oy.

Haluaisin käyttää tunnilla oppimiani tanssisarjoja koulun esityksessä. Onko se ok?

Tanssituntien opettajilla on oikeudet omiin koreografioihinsa, mutta lupaa käyttää koreografiaa tai osia siitä voit kysyä suoraan tanssinopettajalta. Tällöin on tapahtumassa (esim. käsiohjelmassa) tulee olla maininta koreografista.