Ajankohtaista

  • Hurja Piruetin lähettiläät menestyivät maailmalla
    Tanssiopisto Hurja Piruetin kulttuurilähettiläät osallistuivat Italiassa järjestettyyn
    Dance Grand Prix -kilpailuihin 24 - 27.6.

    Hurja Piruetin raaseporilaisryhmä tanssi kultaa Contemporary-kategoriassa. Ykkössija jaettiin Puolan kanssa. Hurja Piruetin tanssijat sijoittuivat hyvin myös koreografiasarjassa, josta tuli toinen palkinto

    Harrastelijoille suunnattu Dance Grand Prix järjestetään vuosittain Espanjassa ja Italiassa.
    Osallistujia oli tänä vuonna noin 15 eri maasta, mm. Puolasta, Maltalta, Jordaniasta, USA:sta, Mexikosta, Kreikasta, Italiasta ja Kyprokselta.

    Hurja Piruetin ryhmä on Suomen virallisia Nuori Kulttuuri –lähettiläitä.
    .
  • Kulttuuripalkinto 2009
    Raaseporin kaupungin kulttuuri- ja museovirasto on myöntänyt kulttuuripalkinnon 2009 Katja Köngäkselle tunnustuksena hänen aktiivisesta ja pitkäaikaisesta työstään tanssitaiteen hyväksi Raaseporissa. Palkintoja jaettiin tänä vuonna kaksi. Toisen palkinnon sai Anne Ingman.
  • Nuori Kulttuuri lähettiläs diplomit 11.12
    Hurja Piruetti sai Nuori Kulttuuri lähettiläiden diplomin Helsingissä 11.12. Diplomin jakoi kulttuuriministeri Stefan Wallin.
  • Hurja Piruetti Nuori Kulttuuri lähettilääksi 2009-2010
    Lue lisää


Yhteystiedot
Salit Tulosta Sähköposti
Karjaa 
Oma sali
Tammisaarentie 68, 10320 Karjaa
 
Kiilan koulun sali
Hindersinkatu 19, 10300 Karjaa
 
Tammisaari
Seminaarikoulun Sali
Latokartanonkatu 1-3, 10600 Tammisaari
 
Tenhola
Bygdegården
Sockenvägen 22, 10520 Tenhola
 
Henkilökunta Tulosta Sähköposti

Rehtori Katja Köngäs Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
puh. 040-51 62 704
Opettaja Ulla Koho
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
puh. 044-56 77 811
Opettaja Jenny Romberg
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
puh. 044-95 22 608
Talous, oppilasmaksutArja Parviainen

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

puh. 044-0567415

OppilasrekisteriasiatOuti Tuulari ja
Katja Köngäs
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ja
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Puvustus, ompelutyön
koordinointi
Johanna Lahtinen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Tapahtumien järjestelijäKirsi Rantala Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
TanssimatkavastaavaMerja Kukkonen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
Tukiyhdistys

Hurja Piruetti -Länsi-Uudenmaan Tanssiopisto on tanssitaiteen perusopetusta antava ja
esiintymistoimintaa järjestävä oppilaitos. Sitä ylläpitää kannatusyhdistys. Yhdistyksen
jäseneksi voi liittyä maksamalla 10 euron jäsenmaksun. Lisätietoja liittymisestä saat
opettajilta.

 

Hallitus 2008-2009

Puheenjohtaja

Antti Jyrkkänen

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen  

Sihteeri/esittelijä

Katja Köngäs

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
   

Vanhempainedustajat

Merja Kukkonen

 

Opettajaedustajat

Ulla Koho

 
 

Jenny Romberg

 
Jäsen

Johanna Lahtinen

 
Jäsen

Outi Tuulari

 
Jäsen

Kirsi Rantala

 
   
Tilintarkastaja

Erkki Salo